Lasten- ja nuortenkirjat Amman lukuhetkessä 2015




Kun tammikuu on jo kääntynyt yli puolen välin, on korkea aika laittaa viime vuosi lopullisesti pakettiin. Yleensä tapanani on ollut tehdä jonkinlaista koontia edellisen vuoden kirjoista. Viimeiset kolme vuotta tuo koonti on ollut tietokirjoista (pääset niihin täältä: 2012, 2013, 2014). Viime vuonna tietokirjat kuitenkin jäivät harmikseni vähemmälle ja sen sijaan huomioni kiinnittyi lasten- ja nuortenkirjallisuuteen. Koska tiedän teissä lukijoissa olevan paljon lapsiperheellisiä tai isovanhempia, luulen, että lanukirjojen vinkkilistaukselle on monella käyttöä. Olen jaotellut kirjat karkeasti ikäryhmän mukaan: Leikki- ja eskari-ikäiset, alakouluikäiset sekä nuoret. Huomaathan, että jaottelu on summittainen ja perustuu lähinnä omaan ja 4-6 -vuotiaan testiryhmäni kokemuksiin. Lopuksi, sokerina pohjalla vielä osio: Puuhaa lasten kanssa. Otsikosta klikkaamalla pääset lukemaan kirjaesittelyä. Tässäpä siis olisi tärppilistaa, olkaa hyvät!

Leikki- ja eskari-ikäiset























Alakouluikäiset














Nuoret








Äänikirjat




Puuhaile lasten kanssa!










Kommentit

  1. Alakouluikäisten ja nuorten kirjoista löytyi paljon tuttuja. :) Shell's angelsiin en ole vielä tutustunut, mutta varmasti pitäisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen Krista, ehdottomasti Angleseja sinulle :)

      Poista

Lähetä kommentti