Vuosi 2015 kirjakuvina

Tarkoitus oli tehdä jonkinlaista koontia viime vuodesta. Mutta sitten aloin tyhjentää puhelimeni muistia ja kas, sieltähän löytyi kuvia kirjoista varsin monta. Otetaan siis tällainen sattumanvarainen otanta viime vuoden kirjallisista hetkistä tähän. Tänä vuonna toin blogiin 68 kirjaa. Huomionarvoista on, että niistä vajaat parikymmentä on lasten- ja nuortenkirjoja. Tavoitteenani ollut paneutuminen lanuun on siis ollut varsin onnistunut ja alati kapenevaan lukemisen aikaikkunaani (huomaa muotitermi!) se myös sopii vallan mainiosti.

Viime vuoden parhaimmat kirjat paljastan 13.1. Blogistania-äänestyksen yhteydessä. Tässä kuitenkin muutama mukava kirjallinen hetki vuoden varrelta! Kiitokset mukana olleille, joko livenä tai sitten hengessä :)

Magdalena Hai teki minusta steampunk-fanin!
Alkuvuonna kokkailimme koko perhe Pikkukokin keittokirjan avulla.
Stoner oli ehdottomasti yksi tämän vuoden kovimmista kirjaelämyksistä.
Yksi tämän vuoden uusista kirjailijatuttavuuksista oli Jojo Moyes.
Lasten kanssa luettiin paljon, muun muassa Annaa ja Elvistä.
Tällaisen kuvan löytyminen oli yllätys. Onkohan tätä julkaistu missään? Tiedän kuitenkin mihin se liittyy. Nämä kaksi ovat ehdottomasti mieleenpainuvimmat "pääsiäislukukokemukseni" vuosien varrelta.

Sadie Jones ei oikein iskenyt, mutta kirja on jäänyt mieleen siitä, että luin sitä Kööpenhaminassa.
Liane Moriartysta tuli yksi tämän hetken suosikkikirjailijoitani.


Valitettavan harvinainen rauhallinen aamupalahetki kirjan kanssa.

Silmät sirrillään kuvailen, että kerrankaan ei ole kylmä ulkona. Tämän kuvan jälkeen menikin kaksi kuukautta seuraavaan lämpimään päivään!

Tätä valoisaa kesäyötä en unohda. Matkalla Tukholmaan.

Tukholmasta mukaan lähti Astrid Lingrenin satuja.
Dekkaria anoppilassa.

Lisää dekkaria, tällä kertaa omassa lapsuudenkodissa.
Ah. Tämä on rakkautta.

Kesäloman lopun kunniaksi ostin uuden Lehtolaisen, kuten niin monena vuonna ennen tätä.

Sitten alkoivat ne ulkonalukemiskelit!

Ja auringonottokelit!

Eino oli yksi syksyn parhaita ja kauneimpia kirjoja.

Syksyllä kävin puhumassa äänikirjoista Celia-kirjaston seminaarissa ja ehdin toki ottaa tärkeän peiliselfien.


Marraskuussa karkeloitiin Kirjakantissa. Savonia-voittaja muuten julkistetaan maanantaina 4.1.
Tämä tahtoo sanoa, että kirjavuodesta jäi hyvä maku suuhun!








Kommentit

  1. Olipa kivoja kirjallisia kuvia, varsinkin tuo kesäisen keltainen (Ehtoolehdon tuho) on raukeudessaan loistava :) Hyvää alkanutta vuotta!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti