Elettyä elokuuta



Elokuu toi mukanaan arjen ja syksyn. Onneksi se toi mukanaan myös monta loistavaa romaania. Kesäloman yltäkylläiset lukemissessiot tiivistyivät taas arjen väsyneisiin ja lyhyisiin lukutuokioihin, mutta vähät lukemani kirjat olivatkin sitten pelkkää priimaa.

Elokuu näyttää olleen minulle naiskirjailijoiden kuukausi. Ei kylläkään ollut suunniteltua tämä. Käsiini kuitenkin tarttuivat kirjakaupassa kahden kotimaisen lempikirjailijani uutuudet. Paula Havasteen Lumen armo päätti upean Vihat-sarjan, ja Leena Lehtolaisen uuden kirjan olen lukenut joka elokuu jo toistakymmentä vuotta. Tällä kertaa palattiin taas tutun ja rakkaan Maria Kallion luo Viattomuuden loppu -dekkarissa. Kansainvälistä osastoa edusti Jojo Moyesin Parillisia ja parittomia. Kaikista vaikuttavin oli kuitenkin Anni Kytömäen Kivitasku, joka varmasti on yksi tämän vuoden hienoimpia kirjoja.

Tuntuu, että olisin lukenut elokuussa enemmänkin kuin neljä romaania. Ja olenhan minä itse asiassa lukenutkin. Lasten kanssa luimme Salla Simukan Sisarlaa, mutta siitä en ole vielä ehtinyt kirjoittaa mitään. Viikonlopun tiskaussessioita mökillä taas on siivittänyt Rosa Liksomin Hytti numero 6, jota olen kuunnellut äänikirjana. En ole vielä päässyt aivan loppuun, mutta piakkoin pääsen kirjoittamaan siitäkin. Vahvojen naiskertojien ja -äänien kuukausi siis jatkuu lähiviikkoina blogissa. Ehkäpä kuitenkin käännän tässä kuussa katseeni myös miesten tuotantoon? Mielenkiintoisia mieskirjailijoiden uutuuksia ainakin on pinossa odottamassa!

Lukujen valossa elokuu ei tarjonnut yllätyksiä. Blogin luetuimmat ja vierailluimmat kirjoitukset olivat kuluneen kuukauden postauksia. Klikkausten perusteella kirjojen voimasuhteet menevät seuraavasti:

1. Kivitasku
2. Viattomuuden loppu
3. Lumen armo
4. Parillisia ja parittomia
5. Tangopojat

Mitäs te olette lukeneet? Ja joko olette päässeet hyvään vauhtiin syksyn uutuuskirjojen kanssa?

T.Amma

Kommentit